Asuntokauppa Kalliossa

Kiinteistönvälittäjä Kalliossa. Alun perin työväen kaupunginosana tunnetuksi tullut Kallio on nykyisellään yksi Helsingin halutuimpia asuinalueita. Suosio rakentuu uniikille ravintoloiden ja baarien, kivijalkaliikkeiden, kulttuurin, puistojen ja hyvien yhteyksien kombinaatiolle. Kallion rakennuskanta painottuu pieniin asuntoihin, joka myös osaltaan luo vahvasti alueen identiteettiä. Alueella asuukin paljon nuoria aikuisia ja monien yllätykseksi Helsingin kaupunginosista eniten toiselta paikkakunnalta muuttaneita. Pienet asunnot, keskustan läheisyys ja asuntojen arvonnousu on tuonut alueelle myös paljon sijoittajia ja tätä kautta vuokra-asuntoja. 

Kallio sijaitsee Itäisessä kantakaupungissa ja Helsingin kaupunginosajaon mukaan Kallion (11. kaupunginosan) rajoina ovat etelässä Siltavuorensalmi ja sen ylittävä Pitkäsilta sekä Kaisaniemenlahti, lännessä Töölönlahti, pohjoisessa Helsinginkatu, idässä Hämeentie, Näkinkuja ja Hakaniemen silta

Kalliossa asukkaat arvostavat kaupunginosaansa ja ostajalla on usein myös selkeä realistinen hintakäsitys sekä toivesijainti Kallion sisällä. Näistäkin syistä on hienoa olla kiinteistönvälittäjä Kalliossa. Olemme myyneet Kalliossa menestyksekkäästi asuntoja mm. Pengerkadulta, Hämeentieltä, Franzeninkadulta, Kustaankadulta, Vaasankadulta ja Vilhonvuorenkadulta. Konseptimme onkin luotu asunto-osakkaiden ja etenkin kerrostaloasuntojen myyntiin ja valtaosa toimeksiannoistamme tulee nimenomaan kantakaupungin alueelta. Tämä johtuu erinomaisten tulostemme (eli myyntihintojen) lisäksi siitä, että asiakkaamme saa korkeamman säästön kiinteistä välityspalkkioistamme verrattuna perinteiseen palkkioon (tutustu hinnastoomme täältä), sillä emme veloita asuntojen myynnistä Kalliossa sen enempää, kuin vaikkapa Pukinmäessä, vaan välityspalkkio on aina sama riippumatta asuntosi arvosta.

Hyvän myyntituloksen saavuttamiseen Kalliossa pätee pääosin samat lainalaisuudet, kun muuallakin eli ensiluokkainen markkinointimateriaali kuten esittelyteksti ja ammattivalokuvaus, kunnianhimoinen ja päättäväinen myyntityö yhdistettynä erinomaiseen asiakaskokemukseen, ympyröivien palveluiden sekä asunnon, yhtiön ja lähialueen tuntemiseen sekä valttien nostoon ja asiantuntevaan hinnoitteluun. Mikäli haluat saada asunnostasi realistisen hinta-arvion ja myyntisuunnitelman, ole yhteydessä.

Alla vielä tuoretta dataa asuntojen myyntihinnoista Kalliossa vuodelta 2021. Lähde Kvkl:n hintaseurantapalvelu.

Mukavaa alkanutta vuotta toivottaa LOCAL LKV Kiinteistönvälittäjä Kalliossa.

 KeskineliöhintaMyyntiaika
Yksiöt7567 €57 päivää
Kaksiot6793 €57 päivää
Kolmiot6524 €54 päivää
Isommat5533 €70 päivää
Asuntojen hinnat Kalliossa